Kortteliliiga tarjoaa 5-10 vuotiaille (2020-2015 syntyneet) lapsille kesäisin jalkapallon harrastusmahdollisuuden lähikentillä eri puolilla kaupunkia! Mukaan voi lähteä kaikki halukkaat riippumatta siitä onko aiempaa jalkapallokokemusta. Kesän Kortteliliigaa järjestävät JyPK-JJK Juniorit ja FC Vaajakoski.
Harjoitukset alkavat viikolla 21 (19.5. alkava viikko).
Harjoitusryhmät: Kortteliliigaa ilmoittautuneet tullaan jakamaan syntymävuoden sekä harjoituspaikka toiveiden mukaan ryhmiin, jossa harjoittelevat koko kesän. Yhdessä harjoitusryhmässä harjoittelee kaksi ikäluokkaa, esimerkiksi 2020-2019 syntyneet. Toteutuneista harjoitusryhmistä ilmoitetaan erikseen.
Harjoitukset: Kortteliliigassa harjoituksia järjestetään kerran viikossa arki-iltana ja harjoituksissa opetellaan jalkapallo- ja liikuntataitoja pelien, leikkien ja kisailujen avulla. Opitut taidot pääsevät testiin sitten yhteisissä pelipäivissä.
Pelitapahtumat: JyPK-JJK Juniorit ja FC Vaajakoski järjestää kesän aikana Kortteliliigalaisille kerran kuussa pelitapahtuman (14.6, 5.7, 9.8 ja 6.9), johon kaikki Kortteliliigalaiset kokoontuvat yhteen pelamaan. Pelitapahtumissa pelataan muita Kortteliliigalaisia sekä mahdollisesti muita joukkueita vastaan.
Toimintamaksu: Tänä vuonna Kortteliliiga kesän toimintamaksu on 139€ (sis. varustepaketin) tai 109€ (ilman varustepakettia). Molemmat maksut sisältävät lisenssin sekä vakuutuksen. Varustepaketti sisältää paidan, shortsit ja pallon.
Kortteliliigaohjaajat: Tarvitsemme toiminnan järjestämiseen vastuu- ja apuvalmentajia. Jos sinua kiinnostaisi ohjaukset jalkapallon parissa niin lue lisää osoitteesta: Ohjaajaksi
Ilmoittautumislomake avataan pian! Jos sinulle herää kysymyksiä Kortteliliigasta, ole yhteydessä:
Jere Knaapila
kortteliliiga@jjk.fi
Sami Rukkila
sami.rukkila@fcvaajakoski.fi
Seurojen muut harrasteryhmät löydätte heidän omilta nettisivuiltansa:
JyPK-JJK Juniorit: https://juniorit.jjk.fi/
FC Vaajakoski: https://www.fcvaajakoski.com/
21.01.2025 11.00 | Kortteliliiga 2025 - INFO |
18.01.2025 11.00 | Kortteliliiga 2025 - Info in English |
08.01.2025 11.00 | ESKARIFUTIS 2025 päiväkotiryhmille to 24.4. ja pe 25.4.2025 |